8. helmikuuta 2013

Leikaten ja liimaten!

Jäävuori on nyt siis valmis ja on aika siirtyä muihin tehtäviin.

Marru tarttui härkää sarvista ja otti hoitaakseen kilpailutuksen liittyen pienhankintoihin. 
Ja nyt montaa asiaa viisaampana tarjouspyyntö valmistuu kuin vettä vain.


Marru esittelee aikaansaannoksiaan.

Leena pääsi testaamaan kuinka Photoshop toimii. Jessen avustuksella prototyyppi herätelapuista alkoi valmistua.


                               
Prototyyppi 1. Saapa nähdä mihin se tästä muotoutuu...


Ettei työskentely menisi aivan koneella istumiseksi ja kirjoittamiseksi, oli aika tehdä jotain ihan muuta. Mitäpä jos askarreltaisiin hieman?

Jäävuoren valloittaja jättää usein jälkeensä lipun; niin myös meidän vuori tulisi saamaan kylkeensä merkkejä Rovaniemi Design Weekin kävijöistä. Osastollamme vierailevilla on mahdollisuus kirjoittaa omia tunnelmiaan lumesta ja jäästä sekä piirtää kotimaansa lippu merkiksi kansallisuudestaan. Näitä jäävuoren valloituslippuja olemme siis muiden töiden lomassa askarrelleet.

Sisäinen lapsi herää eloon, kun saa käteensä paperia, puutikkuja ja liimaa. 


Anna askartelupuuhissa


Puuhakasta viikonloppua!


Terveisin
Projektiopiskelijat
Anna, Marru ja Leena 


Jaa kanssamme omat tunnelmasi lumesta ja jäästä kommentoimalla alapuolelle.

1 kommentti: